lauantai 24. helmikuuta 2018

Täytetyt kolmiopiparit

Kun joulukuussa tein pipareita punajuuripiparitaikinasta,  laitoin puolet taikinasta pakastimeen.  ja nyt oli aika käyttää pois tuo pakastettu taikina.  Ensi viikolla täällä vietetään Purim-juhlaa,   jonka ruokapuoleen kuuluvat kolmion muotoiset,   täytetyt pikkuleivät , eli Hamanin korvat. (Hamantaschen)  Mietin miten piparitaikina taipuisi noihin täytettyihin kolmiopipareihin,  ja hyvinhän se taipui:)  Täytin täytetyt piparit/pipariset Hamanin korvat  itse keittämälläni luumusoseella, johon lisäsin hieman sitruslikööriä.  Tein myös mantelisesta murotaikinasta kuvan harmaita  Hamanin korvia, jotka täytin  kookoksesta, rahkasta ja valkosuklaasta tehdyllä täytteellä. Harmaiden Hamanin korvien oli oikeastaan tarkoitus olla mustia , valkoisella täytteellä, mutta käytin värjäämiseen lääkehiiltä, enkä halunnut käyttää sitä liikaa, joten lopputulos oli harmaa;D Kookosvalkosuklaatäytettä jäi hieman yli,  joten pursottelin sitä hieman piparikolmioiden luumutäytteen päälle.
Tämä olikin kiva ja hieman erilainen tapa käyttää piparitaikinaa, ja luumusoseella täytettyinä sopisivat hyvin jouluksi. Ylläolevassa kuvassa näkyy miten Hamanin korvat taitellaan:  kahdella eri tavalla, josta yleensä käytän tuota alimmaista tapaa. Punajuuripipareiden taikinan ohje löytyy täältä.
Purim-juhlaan kuuluu antaa ruokalahjoja, ja nämä menevätkin saman kadun varrella asuvalle tutulle.

Blogissa on vuosien varrella tehty Hamanin korvista monta eri versiota:

14 kommenttia:

  1. Oi nämä onkin ihan uutta ja mikä voisi olla parempi lahja, kuin itsetehty lämpimäinen. <3 Mukavaa viikonloppua Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia> Kiitos;) Olin kauhean utelias kokeilemaan miten pipairtaikina taipuu näihin, ja hyvin onnistuikin:) Mukavaa viikonloppua sinullekin Tiia ihananainen:)

      Poista
  2. Vilken rolig form och säkert jättegoda!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:Tack ,mycket goda, och dit in ryms en ganska stor mängd av fyllning;D

      Poista
  3. Mielenkiintoista, en ole tämmöisistä ennen kuullutkaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanelityttö:Tykkään tehdä näistä eri versioita, ja piparitaikinalla onnistui mainiosti:)

      Poista
  4. Siis niin ihanat kuvat ja mikä herkkuohje! Lempimakuja samassa leivoksessa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli:kiitos:) Vein näitä naapurille,joka ei ole tottunut syömään pipareita,ja hän suorastaan rakastui nähin;D

      Poista
  5. Onpas hauska tuollainen juhla! Kuulostaa kyllä jännältä, pitäisi vaan rohkeasti kokeilla itselle uusia juttuja/makuja:) Kaunista talvista viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päden Paja:Yksi vuoden parhaimmista juhlista:) Mä tykkäään kokeilla uusia makuja,ei aina onnistu mutta usein onnistuu niinkuin näissä:) Mukavaa viikonloppua sinulle,meillä on helteitä..

      Poista
  6. Wau Jael! Nää on niin ihanan näköisiä <3. Pakko tehdä kokeeksi näitä, tosin taidan ostaa taikinan valmiina, täytteenhän voi sitten itse keitellä. Kiitos ohjeesta ja vinkistä ja mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa sinulle <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari:Kiitos Sari ihanainen:) Vein näitä saman kadun tutulle,ja hänhän ihastui täysin, vaikka ei ole tottunut syömään pipareita. Täällä joudun itse keittelemään luumusoseen kun ei ole valmista,ja tosi hyvin sopi luumutäyte pipareihin:) Oikein ihanaa maaliskuun ekaa viikonloppua sinulle:)

      Poista
  7. Leivon nykyään tosi harvoin, mutta tällaisia täytettyjä kolmioita olisi kiva kokeilla. Ehkäpä pääsiäiseksi? Sitruunaisia kookoskäytteellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta:minäkim leivon harvemmin kun on tämä sokeri+jauholakko,mutta joskus on ihan pakko leipoa. sitruunainen kookostäye sopiskin hyvin🍋💙💙

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...